Tavoitteenamme on tarjota työlaiteasioissa mahdollisimman hyvää palvelua!
KoneVel Oy perustettiin tammikuussa vuonna 2010 työtoverusten Kimmo Kärjen ja Marko Laakkosen toimesta sivutoimista maahantuontia varten.
Onnellisten sattumien kautta KoneVel Oy:stä tuli jo toukokuussa molemmille miehille kokopäivätyö. Aluksi KoneVel Oy:n toimikuvaan kuului D and A-iskuvasaroiden, pulveroijien ja maantiivistäjien maahantuonti ja käytettyjen sekä uusien koneiden kauppa jälleenmyyjänä.
Toiminta aloitettiin pienissä vuokratiloissa Iisalmen Pitkälahdessa.
Talvella 2011 tarjoutui mahdollisuus muuttaa suurempiin tiloihin Iisalmen Kivirannan alueelle, entisen Ylä-Savon traktoritarvikkeen tiloihin, joka on ollut paikallisten ihmisten tuntema konealan kauppapaikka jo 25 vuoden ajan. Näin syntyi ajatus ”Venakontien Konekeskuksesta” ja samaan kiinteistöön onkin nyt sijoittunut joukko konealan toimijoita. Yritykset Konefarmi Oy, Turun Konekeskus Oy, RK Huolto-osa Oy ja KoneVel Oy palvelevat asiakkaita ympäri maan ja maakunnan yhteistyössä toisiaan täydentäen.
Kesällä 2011 KoneVel Oy:n myynti ja markkinointi toiminta on laajentunut kattamaan monipuolisen työlaitevalikoiman niin kotimaisia kuin tuontimerkkejäkin.
KoneVel Oy:n kantavana ajatuksena on tarjota urakoitsijoille ja myös konekauppiaille helppo ja asiantunteva tapa hankkia asiakkaan tarpeisiin mahdollisimman hyvin soveltuvat työlaitteet. KoneVel Oy:n tuotevalikoima on tarkoin harkittu ja edustuksessa olevat tuotteet ja laitemerkit ovat laadukkaita, kustannustehokkaita ja alansa kehityksen huippua. Koska omaa valmistusta ei ole ja edustamme monia tunnettuja tuotemerkkejä, voimme kertoa asiakkaalle avoimesti eri tuotemerkkien eduista ja myös heikkouksista. Asiakas voi sen perusteella tehdä sopivan valinnan juuri hänen työhönsä. Yhtenä vahvuutena voidaan nostaa esiin kykymme tehdä vaihtokauppaa myös työlaitteilla. Kannattaa kysyä myös käytettyjä vaihtoehtoja.
Tämä työlaitetavaratalo malli on ollut jo vuosia menestyksekkäästi käytössä mm. Norjassa.
Tavoitteenamme on tarjota työlaiteasioissa mahdollisimman hyvää palvelua!
Soita niin tiedät!
Ajankohtaista
- Erä kaivukoneenkauhoja tarjoushinnoin soita ja kysy!!
- KORKEAPAINE PÖLYNSIDONTA on saanut ylistäviä lausuontoja asikkailtamme "täydellinen systeemi"!!!!!! Katso video tästä: Snowek K-220 Pölynsidonta video
- Poijat kävi Norjassa ostohousut jalassa!!! Tervetuloa Okran näyttelyyn tutustumaan Tokvam 252 HSA V-linkoon ja tilaa kunnon linko talveksi.
Tulevia tapahtumia:
- Maskin Expo 2012 (24 - 26.5) os. 947
- Okra 2012 (4 - 7.7)
- Lepaa 2012 (16 - 18.8)
- Metko 2012 (30.8 - 1.9)
- KoneArgia 2012 (24 - 27.10)





